Digitoimisto WebAula

100% asiakastyytyväisyys jo vuodesta 2012. Sinun yhteistyökumppanisi. Tehokas työtapamme säästää asiakkaan lompakosta. Se perustuu sujuvaan kommunikaatioon.

Päättäväinen, suora ja kursailematon.

Kun myyjänä, suunnittelijana ja toteuttajana toimii sama henkilö, on kommunikaatio saumatonta. Yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemme vuorovaikutteisesti toimivan ratkaisun; meidän tehtävämme on yllättää asiakas ratkaisun toimivuudella ja näyttävyydellä.

Tekninen ja graafinen ymmärryksemme auttavat innovoinnissa silloin, kun kaikkea ei ole vielä ajateltu loppuun. Sinä asiakkaana pysyt mukana projektin joka askeleessa. Pohjalaisina tyylimme on suora ja kursailematon, ja päättäväisyytemme auttaa projektien loppuunviennissä.

Ohjelmointi vaatii intoa ratkaista ongelmia ja kykyä tehdä johdonmukaisesti töitä. Vaikka WordPress sisältää paljon valmiita kokonaisuuksia, on kuitenkin osattava myös ohjelmoida. Koska alusta kehittyy jatkuvasti, WordPressiä hyödyntävän yrityksen tulee jatkuvasti seurata alustaan tulevien lisäosien ominaisuuksia ja käyttösovelluksia. Uuden oppimisen pitää olla elämäntapa, sillä asiakkaiden saama hyöty on kiinni siitä, kuinka hyvin olemme perillä alalla tapahtuvista muutoksista.

Yrittäjämäinen toimintatapa tarkoittaa uskallusta, periksiantamattomuutta, ahkeruutta ja kehittämistä. Tavoitteemme on olla johtava wordpress-tekijä. Meille se ei tarkoita, että olemme paras, vaan sitä, että teemme asiat paremmin joka päivä. Silloin kehitys ei pysähdy koskaan.

Ossi Nyqvist

Yrittäjä, toimitusjohtaja

WebAulan projektipäällikkö ja aito asiakaspalvelija. Yrittäjyydessä parasta on luovuuden vapaus ja yhdessä tekeminen, ja se hetki, kun asiakkaalle saadaan toimitettua paras mahdollinen ratkaisu parhaalla mahdollisella tekniikalla. Näillä lähtökohdilla WebAulan 100%:n asiakastyytyväisyys on säilynyt sen syntymästä asti, josta olen erittäin ylpeä.

+358 50 530 9517
ossi.nyqvist@webaula.fi

Marko Mäkelä

Yrittäjä, Tekniikka

WebAulan tekninen velho. Minut yrittäjyyden tielle ajoi palo ratkaista teknisiä haasteita, joka oli ennen harrastus, ja nyt myös työtäni. Päivä on onnistunut, kun olen oppinut jotain uutta ja asiakas jopa yllättyy toteutuksen toimivuudesta.

+358 40 820 3943
marko.makela@webaula.fi

Asiakaspalvelussa yksi on ylitse muiden; nopeus

Palvelemme salamannopeasti henkilökohtaisella ja maanläheisellä tavalla, joten Sinä asiakkaana pysyt mukana projektin joka askeleessa. Pohjalaisina tyylimme on suora ja kursailematon, ja päättäväisyytemme auttaa projektien loppuunviennissä.

Emme kaunistele teknisiä haasteita tai aikatauluja

Näin vältytään yllätyksiltä, ja siksi olemme säilyttäneet 100% asiakastyytyväisyyden aina vuodesta 2012. Kanssamme sivujen toteuttaminen on mutkatonta ja jopa hauskaa – meille asiakas ei ole vain asiakas vaan yhteistyökumppani, jonka asialla olemme tosissamme.